fbpx

Meidän tarina

Verkkoremontti on syntynyt intohimosta pohdiskeluun elämästä ja yrittäjyydestä. Siitä, kun kaksi tekniikan alan osaajaa, teekkari ja diplomi-insinööri rakastuu ja yhdistää voimansa. Pohjalla unelma rakentaa parempaa palvelua ja työelämää meille kaikille.

Ajatus kytemään

Ajatus remonttien verkkokaupasta on lähtenyt kytemään Theolla jo vuonna 2017, kun hänellä oli tapaaminen Taloinfon (nykyisen HomeRunin) silloisen toimitusjohtajan Sampo Kauton kanssa. Sampo esitteli Theolle taloyhtiöhankkeiden viestintään tarkoitettua sovellusta, jossa oli viestinnän lisäksi mahdollisuus rakentaa verkkokauppa taloyhtiöiden remonttien yhteydessä tehtävien osakasmuutostöiden myymistä varten.

Idea kuulosti nerokkaalta. Osakkailla on usein halu teettää esimerkiksi linjasaneerauksen yhteydessä myös keittiöremontti tai vaihtaa taloyhtiön linjasaneerauksen vakiomalliset IDO:n vesikalusteet muihin vesikalusteisiin. Verkkokauppa tuntui tähän aivan loistavalta ratkaisulta, sillä normaalistihan näille muutoksille lasketaan tarjous jokaiselle asukkaalle erikseen. Verkkokaupasta taas asiakas näkee itse mahdollisten muutostöiden hinnat ja voi pohtia rauhassa vaihtoehtoja ja tehdä tilauksen silloin kun itselle sopii. Samalla tietysti jää turha laskeminen pois, kun samoja asioita ei tarvitse laskea jokaiselle osakkaalle erikseen.

Theo osti siltä istumalta sovelluksen käyttöön, mutta jäi samalla miettimään, että mitä jos sen sijaan, että näitä muutoksia myydään jo olemassa olevien projektien asiakkaille, myytäisiinkin niitä suoraan ihan kaikille asiakkaille? Ajatus tuntui enemmän kuin järkevältä. Yleensä asiakkaita kuitenkin kiinnostaa tietää jo ennen yhteydenottoa, että mitä remontti tulee maksamaan, mitä se sisältää, kauanko remontti kestää ja niin edelleen. Ajatus jäi kuitenkin vain kytemään takaraivoon, sillä verkkokaupan toteutus tuntui haastavalta.

#image_title
#image_title

Yhteiset pohdiskelut alkavat

Tavattuamme ei ollut mennyt viikkojakaan, kun jo mietimme, pystyisimmekö toteuttamaan tällaisen verkkokaupan yhdessä. Olimmehan juuri tähän tarkoitukseen sopivilta aloilta, Theo jo pitkään rakennusalalla toiminut rakennustuotantotekniikan diplomi-insinööri ja Katariina uudesta innostuva tietoteekkari. Aikaa kuitenkin kului, elämä vei, eikä sopivaa hetkeä tuntunut löytyvän.

Oikea hetki vanhempainvapaalla

Oikea hetki tulikin yllättäen poikamme syntymän jälkeen, kun Theo päätti jättäytyä pois sen aikaisesta yrityksestään ja Katariina kaipasi vanhempainvapaalla päiviinsä myös jotain omaa tekemistä.

Keväällä 2023 ilmoittauduimme Hämeenlinnassa Linnan Business Turnajaisiin kisaamaan omalla ideallamme remonttien verkkokaupasta ja pääsimme harjoittelemaan pitchausta sekä sparrailemaan ajatuksia asiantuntijoiden kanssa. Kesän ajan pohdiskelut kuitenkin vielä jatkuivat, kunnes syksyllä 2023 aloimme tosissaan toteuttaa ideaa ja nettisivuja (iso kiitos isovanhemmille poikamme hoitoavusta).

#image_title
#image_title

Tunteiden vuoristorataa

Theo speksasi laskureita ja Katariina toteutti. Noin kuukaudessa saimme ensimmäisen version nettisivuista julkaistua ja jäimme innoissamme odottelemaan, josko yhteydenottoja alkaisi tulla. Mutta eihän se ensimmäisten tilausten saatikka edes yhteydenottojen saaminen niin helppoa ollutkaan. Pohdimme ja opiskelimme päivittäin, mitä voisimme tehdä paremmin ja pienin askelin kehitimme sivuja eteenpäin.

Ensimmäiset kuukaudet olivat aikamoista tunteiden vuoristorataa. Olimme laittaneet kaikkemme peliin ja välillä epätoivo meinasi iskeä, kun taas hetkittäin ideoiden ja inspiraation tulva vei meitä taas askeleen eteenpäin. Linnan Business Turnajaiset piti hyvää fiilistä yllä ja pääsimme jopa pitchaamaan ideaamme Verkatehtaan isolle lavalle yleisön eteen.

Pikkuhiljaa eteenpäin

Pikkuhiljaa tilauksia alkoi tulla ja saimme alkaa konkreettisesti palvella asiakkaitamme ja kehittää toimintaamme myös sillä saralla. Nyt tätä tarinaa kirjoittaessa noin puolivuotta eteenpäin keväällä 2024, olemme saaneet palvella jo lukuisia tyytyväisiä asiakkaita ja tuntuu, että olemme onnistuneet luomaan toimivan liiketoiminnan. Vielä on kuitenkin paljon tehtävää, sillä tavoitteenamme on luoda Verkkoremontista tulevaisuuden remonttiliike, joka tarjoaa asiakkailleen laatua ja ensiluokkaisen remonttikokemuksen, ollen samalla paras mahdollinen työpaikka Suomen parhaille ammattiremontoijille.

Olemme jo laittaneet kaikkemme peliin ja tulemme tekemään niin myös jatkossa. Tervetuloa seuraamaan matkaamme kohti tulevaisuuden remontointia.

💚: Katariina ja Theo

#image_title
Shopping Cart